Tämä päivä ei alkanut kovinkaan hohdokkaasti. Ehdin bussilla rautatientorille asti, kun tajusin unohtaneeni läppärin kotiin. Kävelin saman tien takaisin kodin suuntaan menevään bussiin, hain koneen kotoa ja hyppäsin taas bussiin. Yli tunti siihen meni, vaikka asun kantakaupungissä ja työpaikkani on aivan Helsingin ytimessä. Olin niin turhautunut itseeni, että verenkiertonikin taisi pysähtyä aamupäiväksi. Pidän unohdusta universumin lähettämänä merkkinä siitä, että työt tehdään työpaikalla ja vapaalla ollaan kuin Ellun kanat. Lounaalla jälkkäriksi nautittu tuplajäätelö sai aikaan sen, että vähän jo nauratti. Iltapäivällä uusi kollega tarjosi tupaantuliaisskumpat ja -pullat huoneessaan - ja taas harmistus väheni. Loppuiltapäivän ja alkuillan istuin Hymyssä (voiko tuon nimisessä paikassa olla pahalla tuulella - ei voi) ystäväni kanssa kahvin ja raakakakkujen ääressä.
Uusi katastrofi oli lähellä, kun takkia pukiessani huomasin yhden napin pudonneen. Vintagetakista, jonka napit on päällystetty takkikankaalla! Aikamme pyörimme siinä pöydän ympärillä nappia etsimässä ja kas - henkilökunta oli poiminut sen vähän aikaisemmin talteen lattialta! Näyttää siltä, että päivä saatiin pulkkaan huomattavasti aamua paremmissa fiiliksissä.
I was pretty sure that this day was doomed after having forgotten my laptop home in the morning. Thank God no. Some of my frustration went down together with a double portion of ice cream that I had at lunch. Later in the evening after having coffee and cake with a friend I thought I'd lost a coat button - a very irreplaceable button - but the girl working at the counter of the coffee shop had found it from the floor! I was so happy - I was back on the lucky track again.
Photo: Zadig & Voltaire
No comments:
Post a Comment