Saturday 16 August 2014

Taiteen lainaamisesta - Artwork leasing

Olen ollut iät ja ajat Helsingin Taidelainaamon uskollinen ja vakituinen asiakas. Olen kuukausittain maksanut lähes koko ajan jotain teosta. Heinäkuu oli pitkään aikaan ensimmäinen kuukausi, kun niin en tehnyt - sain nimittäin viimeisimmän lainan lunastettua omakseni kesäkuussa. Niinpä klikkailin itseni yhtenä helteisenä heinäkuisena iltana pitkästä aikaa itseni taidelainaamon sivuille tutkiakseni valikoimaa. Löysinkin pari kiinnostavaa teosta ja lähetin niistä välittömästi tiedustelun lainaamoon. Tällä kertaa sain kutsun tulla tutustumaan teoksiin taitelijan, Semra Türkmenin työhuoneelle, mistä en olisi voinut olla enemmän innoissani. Kaupat syntyivät Lintusilmäinen-nimisestä teoksesta - sain teoksen mukaani ja kävin loppuviikosta tekemässä sopimuksen Taidelainaamon kanssa. Tämä on laskujeni mukaan kuudes hankintani Taidelainaamosta ja kolmas Semra Türkmenin työ.

Semra Türkmen: Transit
Taidelainaamo on loistava konsepti. Kotiin saa taidetta ilman, että kerralla tarvitsee kaivaa taskunpohjalta satoja tai tuhansia euroja. Jopa muutaman kympin kuukausivuokralla voi saada teoksen elämäänsä sulostuttamaan. Ja jos kun ihastus on pysyvämpää laatua ja maksusuoritukset siirtyvät tililtä toiselle säännöllisesti, kolahtaa sähköpostilaatikkoon jonain päivänä lunastusilmoitus ja huomaat muuttuneesi lainaajasta omistajaksi. Tarjontaan voi tutustua taidelainaamon nettisivuilla tai ihan vaan kävelemällä paikan päälle Richardinkadun kirjaston alakertaan. Henkilökunta on ystävällistä ja auttaa mielellään sinua löytämään itsellesi mieleisen teoksen. Taidelainaamoja on myös muissa kaupungeissa - googlaamalla selvinnee parhaiten.

Semra Türkmen: Lightsleep
I've been a regular customer to Taidelainaamo, a place where you can lease art by paying a monthly fee. If you decide to keep the art work you're leasing, you just keep paying the fee until the entire price has been paid. I just finished paying another drawing, so I decided it's time to find something new. The whole wide selection is online at taidelainaamo.fi. I found a few that I liked, went to see them at the artist's studio, made the difficult decision (because I wanted everything I saw) and signed the lease later in Taidelainaamo.

2 comments:

  1. no niin, nyt muistutit vanhasta paheestani josta olen jo vierottautunut :) En siis mene Rikhardinkadulle, enhän! Olen kyllä samaa mieltä, että ihan loistava konsepti. Terv. ingrid

    ReplyDelete
  2. Mene vaan - taidelainaamon paheellisuus on sitä lievempää luokkaa ;-) Nimim. Niin kauan kuin kotona tyhjää seinää riittää...

    ReplyDelete