Tuesday 29 April 2014

Viisi vuotta - Five years

Tasan viisi vuotta, 29.4.2009, alkoi toinen elämäni. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta minulle ilmoitettiin elämäni ensimmäisen mammografian päätteeksi, että 'rouvalla on erittäin todennäköisesti rintasyöpä'. Neulanäytteenoton jälkeen lähdin Alkoon hakemaan skumppaa alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta ne kuohuviinit taisivat jäädä sinä vappuna juomatta. Tuosta hetkestä on tänään viisi vuotta. Ja nyt, viisi vuotta myöhemmin, en ainostaan ole elossa, vaan myös täysin terve ja syövätön. 'Ei maligniin viittaavia rakenteita.' Tänä vappuna poksahtaa shampanjapullon korkki auki varmasti.


Vuosikontrollit ovat olleet joka vuosi edellisvuotta jännittävämpiä ja niistä puhtain paperein selviydyttyäni olen katsonut aiheelliseksi palkita itseäni. Viime vuonna palkintoni oli punainen YSL Arty -sormus ja tänä vuonna pilottiaurinkolasit. Sopivien löytyminen olikin kiven alla: sovitin varmaan kolmetkymmenet pilotit eri liikkeissä ennen kuin nämä Oliver Peoplesin Strummerit löysivät tiensä nenälleni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!


Toisin kuin Ray-Banin ja Michael Korsin pilotit, nämä eivät laskeudu kovin alas poskille eivätkä siis korosta nasolabiaalijuonteitani (joista olin onnellisen tietämätön välinpitämätön kunnes eräs kosmetologi jokunen vuosi sitten niitä kauhisteli. Joten nyt en naamassani juuri muuta näekään.). Päädyin kullan ja vihreän klassiseen liittoon, koska näistä tulee pitkäaikaiset kumppanini. Juhlan kunniaksi julkaisen tämän melko kammottavan selfien, mitä tulen takuulla kohta katumaan. Se on auringon jo painuttua mailleen kuvattu sisällä, mutta sen varmaan jo noista kylppärikaakeleista päättelitkin.


My second life begun on 29 April 2009 when I was diagnosed with breast cancer. Yesterday I had my five-year control and I SO passed!! I'm officially healthy now. Now there's a good reason to pop the cork this May Day Eve, tomorrow - that is. I have been rewarding myself after my yearly controls. Last year I rewarded myself with the YSL Arty ring, this year with the gold - with olive gradient -  slightly oversized Oliver Peoples Strummer aviator sunglasses. I took half a dozen selfies but hated them all, yet posted one. But don't I almost look like Angelina Jolie? (LOL)



Photos: my own, oliverpeoples.com and shuronglasses.com

5 comments:

  1. Rohkeaa ja koskettavaa, kiitos kun kirjoitit tärkeästä aiheesta! Nostan sinulle vappuna maljan! Iloista ja aurinkoista kevättä! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mia! Tässä kohtaa teki mieli tulla kaapista ja jakaa riemu siitä, että on terve, vahva ja hyväkuntoinen - ihan kaikkien kanssa, tuttujen ja tuntemattomien. Toivon kaikille syöpäsiskoille iloa ja valoa ja nostan maljan heille, sinulle ja minulle. Iloista ja aurinkoista kevättä sinullekin!

      Delete
  2. Onnittelen myös terveen papereista!! Aurinkoista kevättä, terv Ingrid

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos - onnea tarvitaan aina. Aurinkoista kesän odotusta sinullekin!

      Delete