Monday 24 February 2014

Groomed

Viikonloppu on minulle kaikenlaisen kunnossapidon aikaa: silloin huolehdin, että koti on puhdas, siisti ja hyväntuoksuinen, että vaatteet ovat silitettyinä henkarissa tai pinossa hyllyillä, että kengät on putsattu, lankattu ja lepolestitetty... Ja ennen kaikkea, että olen itse puunattu kiireestä kantapäähän tulevan viikon koettelemuksia silmälläpitäen. Parittomina viikkoina huoltotoimenpiteet tapahtuvat saunareissulla perjantaina, parillisina viikkoina useinmiten sunnuntai-iltana. Silloin pesen, kuorin, höylään, raspaan, rasvaan ja lakkaan antaumuksella.

Nyt kaikki hifistelijät silmät kiinni. Turvauduin nimittäin jokunen viikko sitten kasvokuorintavoiteen loputtua vartalonkuorintavoiteeseen, jossa on suolarakeita. Tunnustan, että kuulostaa rajulta, mutta suola sulaa nopeasti sormien alla ja hieman kirvelevän kuorinnan jälkeen kasvojen iho suorastaan hehkuu. Eli ainakin omalle paksulle ja epäpuhtaalle iholleni suola on tehnyt ihmeitä, ja ihohuokosetkin ovat pienentyneet silmissä. En lupaa, että sopii kaikille, mutta omalla kohdallani kokeilu osoittautui onnenkantamoiseksi.

Hyvää viikon alkua - helmikuun viimeisiä päiviä viedään! Ja hyvää syntymäpäivää äidille <3


Weekends, I guess, should be dedicated to rest, but mine are usually very busy and full of action. I spend hours tidying and cleaning the apartment, washing and ironing clothes, polishing shoes etc. But most importantly: I wash, scrub, exfoliate, shave, apply moisturizers and masks and give myself manicures and pedicures - in other words I polish myself from head to toe to meet the challenges of the coming week. My latest cosmetic invention is salt: I use that to exfoliate my face. I know that it sounds harsh, but it works for me: my facial skin has never looked better. Try at your own risk if you dare....

Hope you're having a great start to your week, too!

2 comments:

  1. Kuulostaa ihanan perusteelliselta! En voi kehuskella samalla, tänä aamuna töissä huomasin lakanneeni aamuvarhaisella 9 kynteä.. Sormia on kuitenkin 10 edelleen :) Terv. ingrid

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitäpä tuosta! Jos joku sattuu ihmettelemään, niin vetoat vaan johonkin muotikapitaalin ja väität yhden kynnen lakkaamatta jättämisen olevan kuuminta hottia siellä :-)

      Delete