Kuukauden sisään kaksi Joel Haahtelan romaania lukeneena rohkaistun väittämään, että kukaan ei kirjoita niin kaunista suomen kieltä kuin hän - sanat ja virkkeet suorastaan hyväilevät silmiä (ja korvia; saakohan nämä äänikirjoina!?). Vai mitä sanotte näistä esimerkeistä:
"Myöhemmin kävelen pitkin lehmusten reunustamaa kujaa. Kun sitä kävelee niin tuntuu kuin kävelisi maailman äärtä. Puiden välistä näkee niityt, jotka kaartuvat äkisti taivasta vasten ja näyttää siltä kuin siinä olisi reuna, jolta voisi pudota. Tulee samaan aikaan painava ja irtonainen olo. Mutta jos jatkaa suoraan, tulee kaupunkiin ja voi taas tuntea olonsa normaaliksi." - Elena, 2003
"Katselin Magdaa, joka näytti kalpealta. Hänen olemuksessaan oli ylväyttä ja samaan aikaan jokin selittämätön heikkous, outo kipu. Väärä sana tai ele, ja hän luhistuisi kasaan, kuin kengän alla rasahtava lehti, syksyn viimeinen. Ehkä pakeneva kiertää aina kohti pakonsa kohdetta, ajattelin, etsii sitä minkä on jättänyt taakseen. Ehkä hänkään ei osannut päättää kumpaa hän halusi enemmän, rakastaa vai vihata, vai jäädä niiden kahden väliin, surra." - Katoamispiste, 2010
"Ihminen kulkee vuosien halki kuin magneetti, kaikenlaista takertuu mukaan. Ja mistä tuo ajoittain hyökyvä suru? Onko se meihin ommeltu kiinni, jo varhain elämässä? Jotkut repäisevät surun irti, mutta jotkut alkavat vaalia ja kasvattaa koteloa ympärille, vuosi vuodelta paksumpaa." - Tähtikirkas, lumivalkea 2013
"Myöhemmin kävelen pitkin lehmusten reunustamaa kujaa. Kun sitä kävelee niin tuntuu kuin kävelisi maailman äärtä. Puiden välistä näkee niityt, jotka kaartuvat äkisti taivasta vasten ja näyttää siltä kuin siinä olisi reuna, jolta voisi pudota. Tulee samaan aikaan painava ja irtonainen olo. Mutta jos jatkaa suoraan, tulee kaupunkiin ja voi taas tuntea olonsa normaaliksi." - Elena, 2003
"Katselin Magdaa, joka näytti kalpealta. Hänen olemuksessaan oli ylväyttä ja samaan aikaan jokin selittämätön heikkous, outo kipu. Väärä sana tai ele, ja hän luhistuisi kasaan, kuin kengän alla rasahtava lehti, syksyn viimeinen. Ehkä pakeneva kiertää aina kohti pakonsa kohdetta, ajattelin, etsii sitä minkä on jättänyt taakseen. Ehkä hänkään ei osannut päättää kumpaa hän halusi enemmän, rakastaa vai vihata, vai jäädä niiden kahden väliin, surra." - Katoamispiste, 2010
"Ihminen kulkee vuosien halki kuin magneetti, kaikenlaista takertuu mukaan. Ja mistä tuo ajoittain hyökyvä suru? Onko se meihin ommeltu kiinni, jo varhain elämässä? Jotkut repäisevät surun irti, mutta jotkut alkavat vaalia ja kasvattaa koteloa ympärille, vuosi vuodelta paksumpaa." - Tähtikirkas, lumivalkea 2013
Uusimman romaanin, Tähtikirkas, lumivalkea, liepeestä luin sen olevan Haahtelan yhdeksäs romaani. Niinkö!? Menin ja laskin varmuuden vuoksi kirjahyllyssäni olevat Haahtelat ja päädyin lukuun 8, kädessäni oleva kirja mukaan luettuna. Minulta siis puuttui yksi. Luojalle kiitos Googlesta, josta selvisi, että olin missannut viime vuonna ilmestyneen pienoisromaanin ja Huuto.netistä, josta tuo Traumbach löytyi kädenkäänteessä ja kohtuuhintaan. Haahtela-koelmani on siis taas täydellinen.
I love Finnish novelist Joel Haahtela - his novels I mean (I'm sure I'd love the man, too, if I had the pleasure knowing him :-) ) and feel so sorry for you guys who don't speak or read Finnish since his language is amazingly beautiful - sentence after sentence, word after word. If you've ever thought of learning Finnish, being able to read Haahtela's novels is be a perfect reason.
No comments:
Post a Comment