150.

Olen viime päivinä puhunut tuttujen ja puolituttujen kanssa siitä, kuinka tietotyöläisen tekeminen ei aina ole kovinkaan palkitsevaa kaltaiselleni, joka haluaa nähdä kättensä jäljen mieluusti heti ja joka päivä. Tiedäthän, kun päivät puurtaa projektien parissa, jotka valmistuvat joskus tai ei koskaan, ja päivän päätteeksi tuntuu, ettei tänäänkään saanut mitään aikaiseksi, vaikka olisi paiskinut töitä hulluna. Oma henkireikäni on yksityiselämäni: siivouspäivän päätteeksi voin todeta omin silmin, kuinka raataminen näkyy siistinä ja puhtaana kotina (tilanne, joka kissakodissa kestää luonnollisesti vain noin nanosekunnin), kuinka sunnuntain silityssessioiden päätteeksi henkareissa roikkuu silitettyjä vaatteita ja hyllyssä on käyttöä odottamassa pino paitoja ja neuleita, kuinka blogitekstejä kuvineen valmistuu lähes joka toinen päivä ja kuinka pienet neuletyötkin etenevät silmissä tasaisen kauniiden neulerivien syntyessä yksi toisensa jälkeen, ja lopulta niistä tulee sukkia tai pipoja tms.

Lauantaina opettelin uuden taidon, virkkaamisen. Huomasin olevani varsin etevä säilytyskorien virkkaaja. Vaikka työ käy hartioihin ja varsinkin käden niveliin, on se hurmaavan koukuttavaa. Olen oppijana sellainen kädestä pitäen opetettava - ohjeita en osaa lukea tajua ollenkaan. Sukanneulomisen salohin minut perehdytti muutama vuosi sitten taitava äitini ja virkkaukseen sain oppia ystävältäni Päiviltä (kiitos!).

Tämä on muuten 150. blogipostaukseni. Aihetta siis pieneen juhlaan. Juhlan kunniaksi olisi valtavan kiva lukea kommenttiboksiin jätettyjä viestejä, ketkä blogiani seuraavat ja miksi.

I have recently spoken with several friends and acquaintances how knowledge workers do not always find their work rewarding - like me who wants tangible results, preferably immediately and daily. You know the days when you slave away with several projects which will be completed sometime in the far future or never. At the end of the day you have a feeling you have achieved nothing. My lifeline is my private life: after cleaning I can see how spotless and tidy my home is (having a cat living with me that lasts about a split second), after Sundays' ironing sessions I have rows and piles of ironed clothes, blog posts with photos are completed almost every other day, and even the smallest knitting projects progress: rows one after another eventually become socks and beanies etc.

On Saturday, I learned a new skill: crocheting. To my surprise I discovered that I'm a natural born  crocheter. Crocheting is charmingly addictive though my shoulders and the joint of my hands were aching after hours of crocheting. 

By the way, this is my 150th blogpost. Good enough reason for a little celebration.  If you want to make me really happy, please leave a comment. You can tell what brought you to my blog and is making or would make you to come back.