Työhistoriassani on ajanjakso, jota leimasivat käytännönpilat. Silloisella työpaikallani, sittemmin konkurssiin menneessä startupissa, käytännönpilat olivat lähes päivittäistä hupia. Varsinainen kujeilija oli kollegani Jukka, jonka pilojen kohteeksi jouduin usein itsekin. Kerrankin sateella otin töistä lähtiessäni töissä säilyttämäni varasateenvarjon, jonka sitten avasin ulospäästyäni. Päälleni satoi paperisilppua, jonka Jukka oli kuulemma jo kauan sitten sullonut sateenvarjon sisään. Vaihdoimme kerran myös yksissä tuumin pomolle Lontoosta räätäliltä saapuneeseen lähetykseen miesten mittapikkutakin tilalle minun Mangon bleiserini. Oli sitä kotona sitten ihmetelty ja ihan siellä vaatturiliikkeessä asti Lontoossa, josta tokikin oli vakuuteltu, ettei naisten Mangon bleiserin joutuminen laatikkoon ollut mitenkään mahdollista. Pilamme paljastui siis vasta seuraavana aamuna ja silloin ajattelin, että nyt me luultavasti saadaan selkäsauna...
Elvytin käytännönpilakulttuurin omassa henkilökohtaisessa elämässäni, kun Hurghadan lomaa suunnitellessani arvelin minuun kohdistuvan vähemmän huomiota paikallisten miesten taholta, jos minulla olisi sormus vasemmassa nimettömässäni. (Toiveajattelua, voidaan näin jälkeenpäin todeta.) Siitä se ajatus käytännönpilasta sitten lähti. Sormus, ikivanha Cartier Trinity -kopio löytyi omasta korulippaasta. Kerroin perheelleni ja vasemman käden sormilla laskettaville ystävilleni suunnitelmastani, muille en hiiskunut sanaakaan.
Lähtöaamuna lähetin iPhonella T2-termnaalin Starbucksista kuvan sormuskädestäni Facebookiin. Yllätyskihlat poikivat nanosekunnissa ensimmäisen tekstiviestin ja olipa niitä lähetetty muistaakseni pari muutakin, kun perillä käynnistin puhelimen uudestaan. Lomalla seurasin iltapäivisin vuoroin hämmentyneenä, vuoroin huvittuneena Facebookiin kertyviä onnitteluja. Minä, vannoutunut vanhapiikako muka kihloissa - noinko huonosti ystäväni minut tuntevat. Kotiinpalattuani postasin uuden kuvan kädestäni, tällä kertaa ilman sormusta ja paljastin totuuden mielikuvitussulhasestani ja -kihlauksestani. Luojalle kiitos - onnistuin säilyttämään FB-ystäväni jekustani huolimatta. Ai niin, edellämainittu Jukka ei mennyt lankaan.
I love practical jokes. I used to have a Practical Joke Master as a colleague and together we mastered a few legendary office pranks in the past. After the company went bankrupt (I'm certain that our practical jokes had nothing to do with that) I had other things in my mind and forgot all about pranks.
When I was planning my trip to Egypt I got an idea: if I had a ring in my ring finger would I be left alone by local men? (Didn't work, I received several marriage proposals.) After all, I was traveling alone. And then it hit me: this would be a perfect Facebook prank! I found an appropriate ring from my jewelry box and put it in my finger in the morning of departure. Then I took a photo of my left hand in Helsinki-Vantaa airport when having my morning coffee and croissant and posted it on Facebook.
Congratulations kept flooding in during the next couple of days. I was totally amazed - don't these people know me: me, spinster, engaged?! I set the records straight and begged for forgiveness when I returned home. To this day I haven't lost any of my FB friends....
No comments:
Post a Comment